Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.11.2009 - 13:44

Lauantaina jatkui Sistalla pentukurssi. Sistalle toinen kerta Linnunlahdella:) Puikkonokalla oli ennen kurssin alkua omaa kivaa kentän viereisessä metsässä, kun käytettiin turha odotteluaika kävellen metikössä. Eli Sista juoksi rallia ja ite sai laahustella perässä;P Kokeilin uskaltaako Sista sujahtaa betoniputkeen ja sieltähän tuo kipitteli läpi makupalojen perässä. Tunnin aluks taas luoksepäästävyydet ja nyt olikin Johanna sitten jännä tyyppi, kun tuli tutustautumaan ja kattomaan naskalit. Kirsin kanssa oli rennompi, Kirsi on jo tutumpikin. Muuten jatkettiin edelleen liike/ääni-kontaktiharjoitusten parissa. Tällä kertaa myös luoksetulot, liinassa, apuohjaajan kanssa ja hyvinhän penne jo katteli perään, että tulossa oltais - kutsu jo:) Loppuun aktivointitemppuna anna tassu, jota en nyt tässä välissä edes halua opettaa, niin lätkittiin sitten kosketusalustaa sen aikaa. Tassutemppu mikä tassutemppu;) Kaupungilla käytiin taas seikkailemassa, vaan pyhäinpäivä kun oli, niin aikas hiljaista tällä kertaa. Joku hölkkääjä pysähty pentua moikkaamaan, kun tuo katto silmät ymmyrkäisinä, että mikäs se sieltä tulee. Ja joku mies kumartu kanssa tutustumaan pentua ja Sista kävi varovasti kattomassa, onko se lintu vai kala.. Eli nyt arkailee taas enemmän uusia  tyyppejä.

Sista 14 vkoa

Sunnuntaina meinasin ottaa treeniin vaan Deen, mutta lähti sitten pentukin mukaan. Ihan hyvä niin. Alkuun Seija kävi kattoon pennen luoksepäästävyyden. Mennessä hyppi jo Seijan luo, että tää me jo tunnetaan, mutta nyt oli käsittelyssä kuitenkin varuillaan. Treenin lopuks otettiin vielä Sistalle uudet luoksepäästävyydet ja Minna ja Seija tutki kakaran läpikotaisin. Saatiin Sista rentoutumaan jo käsittelyyn:) 

Depsu pääs paikka makuuseen mustien kanssa ja hyvin - ennakoimatta:) Seuruuta ja helppoja ruutu-harjotuksia, jotka ihan nappiin, oikeaan paikkaan. Pitkästä aikaa tunnari taas ja Deen nenä näytti töksähtävän suoraan "omalle", mutta malttoi siitä huolimatta vielä tutkia muutkin kapulat ennenkun toi oman. Hieno!:) Luovutus kaipaa hienosäätöä ja yleisesti keskittyminen rakoilee. Sistankin kanssa treenattiin vähän ruudun alkeita ja tunnaria + perusasentoa tutumpana. Pennussa oli ainakin tekemisen riemua, kun joutu välillä tauolle Deen tehdessä töitä;D

Pentua ei vahingoitettu kuvauksissa;) 

Tälle viikolle onkin ohjelmaa. Pentukurssin koulutuksia x2 + yhteistreenit.. Lisäks ell. aika on jo varattu, niin käydään hakemassa toiset rokotukset jo ja eiköhän kaupungilla tule taas samalla seikkailtua enemmänkin.

Satu&co kirjoitti 07.11.2009 - 13:33
Pikkukettuako meinaa vähän jänskättää ihmiseläimet? :D Täältä Keesi-sisko vois vähän antaa tuota lähimmäisenrakkauttaan Sista-sipulille... huoh. Tsemiä treeneihin!
Sipe & Demi & Co kirjoitti 08.11.2009 - 10:01
Meidän pikkukettu ei nähtävästi ole muodostanut vielä selkeää ja vakaata mielipidettä ihmisistä, näkyy vaihtelevan päivän mukaan;) Jänskätys meinaa välillä otta erävoiton ja toisena hetkenä kaikki on kivaa. Sista tahtoo olla erilainen nuori;D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Belgi-tervun & kumppaneiden treeni-päiväkirja höystettynä sekalaisilla kirjoituksilla koirien elämästä.

Tehotytöt

Belgianpaimenkoira, tervueren / narttu

BH TK2 Black Runaway´s Deja Vu"Demi"

S. 10.11.2004



TOKO 2 x ALO1, 3 x AVO1
Kilpailee voittajaluokassa VOI3
BH, LTE +138 +++

Kiva koirakansalainen
Näyttelyt: ROP-Pentu, ERI

--------------------------

Belgianpaimenkoira, tervueren / narttu

Energetic-Action's Gimma "Sista"

S. 23.7.2009

Tulevaisuuden toivo

--------------------------

Berninpaimenkoira / narttu

Lecibsin Nuura "Luna"

"Lainakoira"

S. 5.12.2008

 

Tokoilee tilaisuuden tullen:)

Match show: PEN2 & PEN4
Näyttelyt: PEN2

Yhteys

KOTISIVUT

KUVAT

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

15.09.2007