Pikkanen puikulanokka-Sista kasvaa kovaa vauhtia, 11-viikkoisena säkäkorkeuskin n. 40 cm jo. Jotenkin ipana vaan on onnistunut venymään korkeutta tässä kuukauden aikana..

Sista - tutkimusmatkailija joka ojassa
Lauantai-aamuna treenailtiin tokoa taas porukassa. Tällä kertaa omaa porukkaa kolmin kappalein Demi, Sista ja vieraileva tähti Luna. Lisäksi mukana Dino-snautseri, Sissy-flatti sekä Moto-belgi. Saatiinkin belgistin näkemys pennusta, kuulemma tasapainoisen oloinen pakkaus:) Ja onhan se. Melkoinen sisupussi kyllä innostuessaan (Lunalle varsinkin todellinen e-m-ä-n-t-ä, kun pistää berniä ruotuun. Työnimi on enne..) Tosin se höpöttäjänkin nimi passaisi Sistalle varsin hyvin - jos noutokapula nousisi helpommin, kun sille kiroilee *belgeleitä* (*rk*), niin tehot olisi jo huippulukemissa;D
Nojoo, treeniin.. Demille seuraamista, luoksetulojen stoppeja ja noutoa. Löysälle tuntui tekeminen ajoittain, mutta kaikenkaikkiaan ihan siistiä ja tasaista jälkeä:) Sistalle luoksepäästävyys (lepsulta tuomarilta 10+;)), kontaktiseuruuta, maahanmenoja ja perusasentoa - rättileikkejä unohtamatta:) Hyvin puuhasteli joukossa mukana ja omaa vuoroa odotellessa pystyi jo olemaan ajoittain - huom! ajoittain - hiljaakin:P Luna kuljeskeli häiriötä ihmettelemässä äipän mukana ja sen verran lainasin junnuberniä, jotta käytiin kokeilemassa ryhmä paikalla makuuta (niin mikä maltti? Aika heikoilla kantimilla..), seuraamista (lyhyttä matkaa/käännöksiä - toimii!) ja estehypyllä käytiin sähläämässä apurin kera. Kerran onnistui hyppäämään esteen yli, mutta muuten este oli ilmeisesti jonkinsorttinen mörkö! Niin, kävihän Lunakin luoksepäästävyydestä oman 10+ hakemassa, turha tosin toivoakaan, että perä olis pysyny maassa, kun "tuomari" tuli Lunskia moikkaamaan;) Iltapäivä vierähti taas tokon alkeiskurssilaisten parissa möllitokotuomaria esittäessä;P

Vieläkö tarttee tiivistää?
Muutenkin on yritetty treenailla myös kotona/lähikentällä:) Josko sitä ei ihan ruostuisi opit, kun on monen tasoista koiraa, kun Lunakin on muutaman päivän ollut treeneissä mukana taas vaihteeksi! Lunan kanssa on paha tapa aina ollut siirtyä ruutu-treenin pariin, vaan on nyt yritetty kartoittaa, millä mallilla alokkaan liikkeet on. Suurimmat "murheet" tuntuu olevan paikka makuussa (kun ei pyörremyrsky millään malttaisi) ja jäävissä, kun niitä nyt ei ole kunnolla treenittykään (jonkinmoinen valaistuminen ilmeisesti tapahtui näissäkin). - alku on aina alku:P Häiriössä toimimisesta puhumattakaan!! Seuruun pohjat on aikas kivasti kasassa ja takapäätäkin käyttää käännöksissä hienosti, kun vaan keskittyy:) Hyppyä (n. medi) taidettiin harjoitella ekaa kertaa Lunan kanssa ja ekana päivänä yritti koko ajan kiertää esteen, mutta kun lamppu syttyi - näin saadaan palkka -, niin onnistumis-% nousi hyvää vauhtia seuraavien päivien sarjoissa:) Näköjään vieraalla esteellä ei ajatus toimi, mutta ihmekös tuo.
Sistalla viikon verran ollut tehokuurissa maahanmeno. Yritti kettulainen narrata ettei maahanmeno onnistu ilman apuja. Siirsin toiminnon - istumisen sijaan - ruokakupille ja johan oppi upposi;) Kasvatellaan nyt sitten malttia! Perusasento-treenitkin jatkuu ja näköjään yritetään nyt yksi belgikin opettaa etukautta kiepsahtamaan sivulle, kun Luna-harjoituskappaleen perusasennot näyttää kerran mallikkailta noin. Suorien asentojen etsiminen jatkuu.. Kiepsahdukset sujuu jo paremmin, kun alkuun yritti kääntyä palkan toivossa liian aikaisin. Noudon osiakin kasaillaan hiljalleen - Sistan mielestä kaikki tavarat on paaaaljon mukavampi viedä omaan jemmaan tai lällätellä keppien/lelujen kanssa sopivan välimatkan päästä. Kattotaan, miten hyvin sössitään koko nouto;)

Sista 11 vko

*Kuvat suurempina kuvalinkkien takana*

Sista 13.10.2009 - Lunta!


Ja huomenna Ahon pakeille hakemaan puikkiksille rokotuksia...